Armin hoitokirja

[Erica]

Kasarmi Esthens "Armi"



Hoito-ohjeet:

- Armi loimitetaan, jos pakkasta on yli -20c
- Armin väri on vihreä
- Armi tarhataan Hermeksen kanssa
- Armi jätetään sisälle, jos pakkasta on yli -25c

[Erica]

08.01.10. Hilpeä iltapäivä

Lumi narskui Armin kavioiden alla, sen kulkiessa metsätietä pitkin, minun keinahdellessa paljaalla selällä puolelta toiselle. Hengitys höyrysi ja päässä soi kirkkaita iskelmäkappaleita, joita olin kuunellut keittiössä hetki sitten radiosta. Päivä oli kulunut pääasiassa papereita selatessa, hevosenpaskaa luodessa ja kaviokkaiden hoitelussa. Lopulta olin kavunnut pörrömahaisen Armin selkään ja suunannut rennolle metsälenkille. Omasta mielestäni oli kova pettymys, ettei kävijöitä järrin ollut. Olin tuhlannut tähän paikkaan aikaa ja vaivaa ja immeiset eivät voi edes piipahdella. Hukutin kuitenkin murheeni heti, kun komensin Armin nopealla pohkeen painalluksella raviin.

Pimeän ruvetessa laskeutumaan, saavuimme takaisin Funeralin tallipihaan. Dina jo hinkui kovasti sisälle, neidillä oli varmasti hirmuisen kylmä näillä pakkasilla. Rölli taas kaipaili ruokia ja Hermes seuraa. Armin nähtyään se sekosi täysin ja kiersi ympyrää tarhan portilla. Onneksi pikku-Bang oli jätetty sisälle, varsan olisi ollut kamalaa näin kovalla pakkasella oleskella tarhassa. Li'uin oriini selästä ja taputin sitä kaulalle. Sitten vain sisälle lämmittelemään, ennen kuin hevonen olisi hoidettu!

[Sandra]

21.01.10. Uusi hoitsu

Bussin jarrut narskuivat kiivaasti, jonka jälkeen kitinä loppui ja ovet sihahtaen aukesivat apposelteen. Loikkasin tyytyväisesti hyräillen pois ihmisten seasta ja asetuin bussipysäkin katoksen alle. Näin sivusilmällä, kuinka bussi, bussin kyljet vihreinä pienistä viivoista ja iskulauseena nopea ja harmiton kyyti, suti mäen alas. Vedin keuhkoni täyteen ilmaa, ennen kuin heilautin koululaukun selkäni taakse ja suuntasin kohti tuntematonta. Pakkanen nipisteli ikävästi poskipäitäni ja sormeni puristuivat kylmästä. Jatkoin kuitenkin reippaasti kävelyäni kohti Funeralia, tallia jossa asuisi uusi ja tutustumisen arvoinen hoitsu.

Kun lopulta saavuin monen eksymisen ja harhaan johtavien teiden jälkeen tallipihaan oli pimeä jo pikkuhiljaa laskeutunut tallin ja sen ympäristön ylle. Hevoset olivat kuitenkin horisontissa näkyvissä tarhoissa, osa loimeen käärittyinä, osa ilman. Lumi narskui kenkieni alla ja hengitykseni huurusi, kun vapisin siinä puisen, valkoiseksi maalatun kytlin vieressä, jossa luki isolla, mustalla tekstillä 'Pientalli Funeral'. Louplta, kun maisemat olivat hetken ihailujen kohteena olleet, päätin tsekata ripeästi tallin ja etsiä omistajan käsiini, niin pääsisin käsiksi uuteen kaviokkaaseen, jota minun oli tarkoitus helliä nämä tulevat viikot ja kuukaudet, ehkäpä jopa vuodet. Kuljin liukkaita kohtia väistellen tallin ovelle ja vetäisin sen muutamalla nykäyksellä auki. Ovipahainen oli koittanut ja melkein onnistunut jäätymään kiinni. Onneksi Sandra-täti tuli ja pelasti sen varmalta sulkeutumiselta. Vahva heinien ja lannan tuoksu pöllähti heti ensimmäisenä nenään. Vedin keuhkoni monta kertaa täyteen ilmaa, aah että hevosen ja tallin perinteinen tuoksu tuoksui hyvältä. En ollut kuukausiin hengittänyt tätä ihanaa elämäneliksiiriä varmaan kahteen kuukauteen omien ongelmieni takia, mutta nyt olin tarttunut itseäni niskasta kiinni ja keränyt voimiani uutta hoitsua varten. Oman hevosenkin olin joutunut myymään aivan rahahuolieni ja ajanpuutteen vuoksi, kun opiskelu oli kaiken a ja o. Kun enään en vanhemmiltakaan rahaa saanut ja omaan kämppään muutto teki minut melkein hulluksi, jouduin tyytymään vain palleroiseen, jota käydä satunnaisesti hellittelemässä.

- Terve, sinä taidat olla Sandra, vai?, kuului vimakas naisääni käytävän päästä. Käännyin katsomaan niin nopeasti äänen suuntaan, että koulukirjat pamahtivat vasten reittäni. irvistin kivusta juuri ennenn, kuin pitkä ja vaaleahiuksinen nainen asteli ratsastussaappaat kivilattiaa kumisten luokseni. Nainen hymyili iloisesti ja kerkesin vain nyökätä, kun tmä veti jo esiin uuden kysymyksen.

- Tahdotko että esittelen sulle paikat, vai joko palat halusta löytää tiesi Armin luokse?, blondi kysyi, suupielet edelleen ylöspäin suunattuina.
- Voisinhan mä paikat tsekata ja sitten katella Armia, naurahdin, hymykuopan tulviessa taas esille.
- Ai niin, olen Erica ja minulta voi kysyä mitä ikinä tuleekaan mieleen, pomon paikalla keikkuva naikkonen tokaisi reippaasti, jonka päälle vielä sai kerättyä aikaan heleän nauruntyrskähdyksen.

Kun Erica oli esitellyt minulle satulahuoneista ja jopa vessasta asti joka sopen ja kolkan, pystyin sanomaan, että voisin kulkea jokaisessa nähdyssä huoneessa ihan milloin tahansa. Jopa hevosten karsinat tuli tsekttua perin pohjin ja tiesin nyt, kuka oli hevonen jota kannatti kiertää ja kuka oli se, jolle voisi antaa rapsutuksia vaikka millä mitalla. Sain myös ihan oman, sinisävyisen kaapin, jonne voisin jättää kaikki tavarat talteen. Kun kaapin avain oli löytänyt tiensä turvallisesti ratsastushousujeni taskuun, kiirehdin Armin karsinalle. Erica oli lupautunut tuomaan uuden kauraturpani sisälle, jotta voisin vaihtaa rauhassa tallin olosuhteisiin kelpaavat vaatteet. Näin rappusia laskeutuessani, kuinka käytävällä seisoi lehmänkirjava, pörrökarvainen otus, jonka otsatukka valui sen silmille koko ajan, vaikka se kuinka ravisteli päätään. Sydämeni jätti yhden tai peräti kahden lyönnin välistä, niin valloittavan näköinen tuo karvajumala oli! Hymy levisi vaaleille hasvoilleni ja hymykuoppa tulvi taas nähtäville. Vaikka se oli häpeänkohteeni, en antanut sen häiritä. Päästyäni Armin ja Erican luokse, joka sitoi parhaillaan ponia kiinni, näin sen loistokkaat silmät ja katseen, joka sulatti sydämeni heti. Armi käänsi päänsä kohti minua ja kurotti turpaansa taskujani kohti. Vilkaisin Ericaa kysyväösti mutta nainen vai hymyili ja nyökkäsi. Vedin käteni selän takaa esiin ja ojensin varovaisesti toisen niistä sen turvan alle. Lehmänkirjava, oriksi tunnistamani nelijalkainen nuuhkaisi sitä antaumuksella, jonka jälkeen se rupesi kopeloimaan pehmeillä huulillaan peukaloani suuhunsa. Naurahdin ja sain myös Erican yhtymään kuoroon.

. Armi on hyvin herrasmiesmainen otus, joka on tallimme kilteimpiä polleja. Sen kanssa ei aika kyllä tule tylsäksi, Erica hymyili, taputti poniaan ja käveli vielä huutaen heipat, tallin käytävää pikin toimiston ovelle, veti sen auki ja sukelsi sen syöväreihin.

Kun olin harjaillut ja jutellut Armin kanssa tarpeeksi, olin jättänyt ponioriin karsinaan Erican pyynnöstä. Kapusin polvet naksuen yläkertaan ja työnsin avaimen kaappini reikään. Se naksahti tyytyväisesti auki ja kaivoin vapaa-ajan housuni esiin. vedin ne hyräillen ylleni, työnsin kaappiin ratsastushousut ja hupparin, jossa komeili vaaleita poninkarvoja joka paikassa. Kylmän tuntuiset converset tuntuivat oudoilta ratsastuskenkien rinnalla, mutta silti jotenkin houkuttelevalta. Kun olin vihdoin valmis kotiin mentäväksi, painoin kaapin oven kiinni ja poistuin hiljaisesta oleskeluhuoneesta valoisaan talliin. Huikkasin heipat vielä luudan varressa häärivälle tallin omistajalle ja suloiselle Armille, joka työnsi uteliaana päänsä ulos karsinasta, jonka jälkeen loikin tyytyväisesti ulos hämärään ja kirpeään talvi-ilmaan.

Oooi, olet todella hyvä kirjoittamaan ja kuvailemaan tapahtumia hyvin sanatarkasti! Tuntui kuin olisi ollut aivan vieressä ja katsellut teidän touhujanne. Kun tuo Dinan tuleva hoitaja rekkaa itsensä tänne, niin meillä alkaa olemaan jo ienimuotoinen hoitajajengi kasassa : )

Tästä 16€

[Sandra]

01.02.10. Pitkästä aikaa

Tallipiha kylpi auringon pehmeiden säteiden alla, kun kahlasin sen poikki tarhoille. Armi oli ulkona, olihan nyt näinkin hyvä keli. Erica oli sanonut, että voisin juoksuttaa tai irtohypyttää oria, jos vain itse tahtoisin. Tietenkin minä voisin Armia koulia, olihan se minulle niin kiltti. Toisin kuin jotkut hevoset tai ponit. Tullessani portille, suloinen Hermes änkesi ensimmäisenä kujeilemaan luokseni. Se vetäisi raidallista kaulahuiviani kerran niin, että olin kuristumispisteessä ja painautunut puuaitaa vasten. Vaivoin sain rakkaan, mummon kutoman kaulahuivin pois inhottavasta purukalustosta ja tungin sen varmuuden vuoksi takkini sisään. Lehmänkirjava Armi näkyi kauempana, se kyyhötti Hampuksen ja Hermeksen välissä ja tiiraili minua varovaisesti. Sen pörheä otsatukka laskeutui sievästi silmien ylle, peittäen ne kokonaan. Iloine hymy levisi kasvoilleni, kun työnnyin Hermeksen ohitse tarhaan. Suurempi Hampus liikahti vasemmalle, paljastaen piilottelevan issikan kokonaan. Armi katseli minua hetken, ennen kuin kulki Hampuksen takaata Hermeksen vierelle.

- Heii, Armi pieni, naurahdin hoidokilleni, sen koittaessa vältellä minua. Erica oli kertonut, että Armi saattaisi joskus tehdä tuolla lailla, näyttääkseen olevansa edes jotenkin kova jätkä. Tartuin ponin pörheään otsaharjaan ja naksautin riimunnarun sen riimuun. Issikka koitti karata silti hyppysistäni, onnistumatta siinä.

Sidoin ponin puomiin, sillä ulkona ei ollut mikään kovin kylmä ja aurinko lämmitti tarpeeksi. Hymyillen taputin Armia kaulalle, ennen kuin noudin sen harjat. Sillä väliin Henriikka oli tullut maastosta Virkun kanssa, joka esitti Armille isoa jätkää. Naurahtaen rupesin harjaamaan hoidokkiani, joka katseli otsatukkansa alta Virkun ja Henriikan menoa.

Vedin Armin päähän kapsonin, joka ei sitä järrin mielyttänyt. Kapsonin päässä roikkui musta juoksutusliina ja kädessäni komeili pitkä juoksutusraippa. Armi ei sitä säikähtänyt, se oli niin kamalan kiltti ja rauhallinen jokaisessa asiassa. Irrotin oriin puomista ja kävelytin sen pehmoista lunta täynnä olevalle kentälle. Työnsin jämäkän portin kiinni ja asetuin keskelle kenttää. Armi sai jolkottaa uralle ja kulkikin nätisti liinan päässä. Sen pää roikkui rennosti ja se vilkuili vähän otsatukkansa alta minua. Annoin sen hetken aikaa kävellä ennen kuin maiskautin ja Armi liihotti raviin.

Tökeröä tekstiä, pahoitteluni tarinan lopun myöhästymisestä.

Mitäpä tuosta, tästähän tuli ihan hyvä tarina, jota on helppo lukea eikä pitkästy pituuteen tai sisältöön. Armi on hiukan pehmo poika, mutta kavereiden luona saattaa ruveta esittämään kovempaa mitän on : )

Tästä 12€

[Sandra]

15.02.10. Armi karkuteillä!

Vedin ratsastussaappaat kaapillani jalkaani ja painoin sen naksahtaen kiinni. Erica keitteli oleskeluhuoneessa kahvia ja hyräili iskelmää. Olisin voinut sanoa naiselle, että kappalevalinta olisi voinut olla parempi, mutten kehdannut häiritä tätä. Itse kun en ollut iskelmän ystävä, pop ja rock oli elämäni. Kaivoin tallitakkini taskusta nenäliinan ja niistin siihen kerran. Työnsin sen sitten oven vieressä olevaan roskikseen ja laskeuduin rappuset alas talliin.

Työnsin kottikärryt Armin karsinalle ja lappasin lantakasat vihellellen kottikärryihin. Kun lannat olivat siivottu, siirryin kaivamaan märät turpeet ylös ja lastasin ne lantakasojen sekaan keltaisiin kottikärryihin. Pyyhkäisin olematonta hikeä otsaltani ja lykkäsin kottikärryt tallin toiseen päähän, suoraan ovesta ulos auringonpaisteeseen. Työnsin ähkien kottarit lumisen pihan poikki lantalan ovelle, avasin oven ja survaisin lannat muiden joukkoon. Pyyhkäisin käsiäni kerran ratsastushousujeni sivuille ja palasin takaisin lämpimään talliin.

Kun karsinassa oli puhtaat purut, ruokakupit ja vesiautomaatit, otin vihreän riimunnarun karsinan ovesta ja lähdin noutamaan hoitohevostani. En vielä ollut saanut lupaa ratsastaa Ericalta, sillä nainen oli sanonut, että Armi olisi tutustumisen arvoinen, ei heti ratsastusta vaille. Päätin tyytyä uraani pelkkänä hoitajana ilman ratsastusta, mutta tykkäsin enemmän touhuta hevosten ja ponien kanssa maasta käsin. Tarvoin tallipihan poikki tarhoille, joissa hevoset noukkivat heinäkasoista heiniä suuhunsa. Armi notkui onneksi jo valmiina portin pielessä, joten sain sen helposti kiinni.

- Mennään sisälle, hymyilin sille ja aukaisin portin. Talutin lehmänkirjavan oriin perässäni ulos tarhasta, ennen kuin Hampus tuli kaverin perään. Samassa tallipihaan kurvasi sininen auto, lumi vain renkaista lentäen. Armi kavahti pelästyneenä takajaloilleen, minun otteeni lipsuessa riimunnarusta. Millisekunnin ajan Armi lähti livohkaan ja katosi tallipihasta. Pelästyneen näköinen Henriikka nousi ulos autosta ja rynnisti luokseni.

- Anteeksi, auto lähti liukkaalla tiellä vähän lapasesta, naisen kasvoilla välkkyi pieni puna. Taputin tätä lohdutukseksi olalle, ennen kuin sanaakaan sanomatta juoksin Armin jälkien perässä metsään.

Huhuilin hetken aikaa oria, kunnes jäljet kääntyivät niitylle. Nielaisin tuskastuneena, tästä ei olisi pitkä matka järvelle ja Armi olisi voinut juosta sinne. Toivoin syvästi, ettei se pölhö olisi vain laukannut hädissään suoraan jäille, jotka eivät olleet kovin tukevia nykyään. Yht'äkkiä kaukaa kuului hirnahdus ja se sai minussa aikaan juoksemisen. Loikkasin ketterästi juurakon ylitse ja tömähdin vasta sataneeseen lumeen, saaden aikaan pienen lumipöllyn. Kun näkökenttä selveni, rynnistin äänen suuntaan.

- Armi, senkin pieni sika!, kiljahdin ilosta, ponin seistessä risuisen puskan vieressä. Sen riimunnaru oli takertunut oksiin ja Armi nyki vimmatusti itseään irti. Hymyillen kapsahdin sen kaulaan ja vedin narun irti pusikosta. Tämän jälkeen palasimme takaisin Funeraliin.


Ohhoh, oletpa ollut ahkera ja innokas hoitamaan meidän issikkaoriamme. Noo, Armi rakastaa huomiota ja hyvä että sillä on puunaaja. Teillä näytti tapahtuneen paljon yhdessä päivässä, Henriikka kun ei oikein osaa hallita noita ajotaitojaan kovin hyvin xD

Tästä 14€