Virkun hoitokirja

[Erica]

Pojan-Viikari "Virkku"



Hoito-ohjeet:

- Ei karsinaan tai läheisyyteen ilman lupaa!
- Virkku loimitetaan, jos pakkasta on yli -15c
- Virkku jätetään sisälle, jos pakkasta on yli -20c
- Virkun väri on sininen
- Ratsastaessa martingaali, etusiin suojat ja takasiin pintelit.

[Erica]

23.01.10. Aamuinen juoksutusurakka

Teepannu porisi rauhoittavaan sävyyn liedellä, samalla kun selasin aamun sanomalehteä. Jaa, laskuja laskun perään, ajattelin kurkistaessani loput postit. Hevosille täytyisi taas pian tilata rehuja ja purulastikin olisi kiva. Harmi vain, kun oli niin hemmetin kylmä, että purutkin jäätyvät pihalla, kun ei ole paikkaa mihin niitä tunkea lämpimään. Ajatukseni poksahtivat, kun teepannu pihahti. Könysin puupenkiltä pystyyn ja vetäisin pannun pois kuumalta liedeltä. Otin astiakaapista mukin, kaadoin kiehuvan kuumaa teetä siihen ja asettauduin takaisin pöydän ääreen puhaltelemaan teetäni. Katseeni sattui osumaan ikkunanpielessä olevaan lämpömittariin, joka näytteli -14c. Hevoset täytyisi siis tarpeen mukaan loimittaa, onneksi ei ollut sen enempää pakkasta. Havahduin tassujen rapinaan ja näin, kuinka nälkäisen näköinen Indica tuli kieli roikkuen keittiöön ja lipitti vesikupista vettä.

- Jaaha, ruoka-aika teilläkin, hymähdin ja vaivautuneesti nousin taas jaloilleni. Otin roskiskaapista koiranmuonat, kippasin kahteen kuppiin eväitä ja istahdin taas penkille.

- Pasiiii, syömään, karjaisin makuuhuoneen puolelle ja parissa sekunnissa tulla rymisteli suuri kultainennoutaja uros ahneesti suutaan auki pitäen.

Vedettyäni toppapalttoot ylleni ja saatuani koirat mukaan ulos pakkaseen, kahlasin tallipihan poikki tallille, jossa jo nälkäiset kopukat odottelivat. Aukaisin tallin oven, sammutin hälytysjärjestelmän ja napsautin valot päälle. Johan syntyi ryminä ja räiske ja joka suunnasta kajahti hirnuntaa ja hörähtelyä. Rauhoittelin nälkäisiä polleja hetken, ennen kuin nykäisin kottikärryt tallin nurkasta irti, vedin ne perässäni rappusille ja sukelsin niitä ylös heinävintille, josta viskasin käytävälle parit heinäpaalit.

Kun jokaisella oli omat eväät ja appeet edessä, rupesin loimittelemaan kirjavaa sakkiani pikkuhiljaa. Aluksi Dinan, joka sähelsi koko ajan, sitten Hermeksen ja Hampuksen ja lopulta Armin ja Jessin. Uusimpiin hevosiin kuuluva tamma koitti koko ajan syödä minua, mutta olin nokkelampi ja sain sen aisoihin.

Lopulta jokainen polle, Bangia lukuunottamatta tarhaili tarhoissaan. Virkunkin olin jättänyt sisälle, sillä Henriikka lupasi juoksuttaa sitä hetken aikaa kentällä, maneesin valojen takia. Lopulta naisen auto kaarsi lunta renkaista pöllyten tallipihaan, loikkasi kuskin paikalta aurinkoisesti hymyillen ja tervehti minua iloisella hihakuksella.

- Virkun löydät sisältä, hymyilin yli-innokkaalle naiselle, joka kiirehti ratsikassi olallaan sisälle talliin. jäin itse ulos odottelemaan kaksikkoa, joka puolen tunnin kuluttua selvisi ulos.

Jätin Henriikan ahertamaan kentälle suomenhevosoriin kanssa, joka koko ajan koitti nousta pystyyn, poiketa uralta tai tehdä jotaki muuta. Ravistin päätäni huvittuneena, Virkku oli kyllä yliveto suokki!

[Erica]

30.01.10. Kisahälinää

Tänään olisi tarkoitus matkata Virkun kanssa Seppeleen lähellä sijaitsevalle Artsin ravitallille, jossa järjestettäisiin hevosille suunatut kisat. Keitettyäni itselleni toimistossa kupposen kahvia, pääsin takaisin pitkän yön jälkeen jaloilleni. Könysin nitisevästä sohvasta ylös, vedin tallitakin paremmin ylleni ja sukelsin heinäntuoksuiseen talliin, jossa jo Henriikka jakeli aamuruokia hevosille. Se perhanan Jarkko ei ollut edes krapulaltaan vaivautunut töihin, se ainakin näkyisi pitkänä listana palkoissa, jos ei muuta. Moikkasin ylienergiseltä vaikuttavaa Henriikka, laahustaen Virkun karsinalle.

- Nyt lähetään poika valmistautumaan kisoihin, mumisin sille, kun vedin riimun sen korvien ylitse. Virkku oli saanut muita aikaisemmin aamupöperöt ja ori näytti närkästyneeltä, kun muut saivat apetta vatsaansa. Koitin lohduttaa sitä sanomalla, että se saikin etuoikeuden olla ensimmäinen ruuan saaja. Eipä se paljon siitä innostunut, kiittämätön koni.

Suin Virkun rautiasta karvaa edes takas, sen vain kolistellessa laiskasti ketjujaan. Katselin sivusilmällä, kuinka nuori Bang hypähteli Henriikan otteessa, naisen ärähdellessä sille vähän väliä. Talliin oli myös tullut uusi tallityttömme, Onerva, joka oli vasta hiukkasen aikaa aloitellut. Onervan päätehtävinä oli auttaa tallitöissä ja hevosten kanssa.

- Voisit tänään totutella Bangia pikkuhiljaa suitsiin, jos jaksat. Meillä menee kuitenkin jo puoli viiteen siellä raviradalla, ennen kuin päästään kotio lähtemään, huikkasin brunetelle, joka nyökkäsi. Virkun kuopiminen herätti minut haaveistani ja sai minut ärähtämään sille. Vetäisin vielä kerran harjalla sen karvaa, ennen kuin viskasin koko puupalikan harjapakkiin.

Vedin sinisen kuljetusloimen Virkun selän ylitse, sen paukuttaessa suojiin käärittyjä jalkojaan lumipenkkaa vasten. Lumihiutaleet laskeutuivat hitaasti kasvoilleni, minun ähkiessä remelien ja solkien kanssa. Lopulta sain laitettua kaiken kuntoon ja orikin oli puhtoinen. Huokaisin syvään ja pyyhkäisin hikeä otsaltani. Oli tämä kisavalmistelu sitten rankkaa puuhaa.

- Jää sä tähän rampille, mä meen edellä traikkuun, sanoin Henriikalle, vilkuillen huolestuneena traileria. Virkku oli vaikea lastata sen tempperamentin takia, eikä se kovin paljon siellä edes viihtynyt. Kuitenkin olimme varautuneet kauraämpärin kanssa siihen ja saimme Virkun alle vartissa traileriin. Sidoin riimunnarun rautaputkeen kiinni, tsekkasin heinäverkon heinät ja sukelsin takaisin valoisaan maailmaan. Suljin sivuoven ja lähdin Henriikan mukaan hakemaan kisakamoja.

Painoin kaasua lumisella tiellä, lumisateen tihentyessä entisestään. Traileri hyppi ja pomppi villisti joka suuntaan, pysyen kutenkin hädin tuskin pystyssä. Risteykseen tultaessa jarrutin ja vedin vilkut päälle. Muutaman auton hurahtaessa ohitse, kurvasimme raskaalla lastilla asfalttitielle muiden autojen sekaan. Tästä näyttelypaikalle ei menisi kuin viitisentoista minuttia, joten lähdimme myös senkin takia ajoissa. Henriikka napsautti radion päälle ja minä naputtelin sormia rattia vasten väsyneen oloisena.

Ravirata kuhisi suomenhevosia ja muita otuksia, kun saavuimme paikoille. Henriikka hypääsi ensimmäisenä autosta ulos, kun minä jäin vetämään käsijarruja ja vöitä päältä. Sammutin auton, vedin avaimen virtalukosta ja loikkasin ulos talvi-ilmaan. Suuntasin Henriikan avuksi trailerin kimppuun, jotta saisimme oripoikamme nopeasti ulos ja kisakuntoon. Saatuamme Virkun ulos ehjänä, jätin kisahoitajamme Henriikan orin kanssa, kun itse lähdin tsekkailemaan ravirataa ja käymään ilmoittautumassa. Hevosia, pienempiä ja isompia kulki edes takas ja ihmisiäkin oli tullut joko nelijalkaisten mukana tai vain katselemaan tapahtumaa. Päätin suunata ilmottautumaan, jotta Henriikan ei tarvitsisi olla kovin kauan yksin hunsvottimme kanssa.

- Me kuulutaan luokkaa numero 5, ilmoitin palattuani autollemme. Tumma nainen oli jo ottanut Virkun loimet ja suojat talteen ja sukinut rautiaan karvan hohtavaksi. Sen harjakin oli kauniin siisti, ei takkuinen niinkuin kotipuolessa.

- Selvä, Virkku onkin jo valmis, Henriikka hymyili ja taputti vankkaa suomenhevosta, joka katseli sieraimet levällään nättejä tammoja. Välillä sille huudettiin jostakin ja pakkohan läsipään oli vastata, kun hemaiseva sukupuoli yllätti sen. Pudistin päätäni Virkun taas kiljahtaessa orimaisesti ja jäin seuraamaan muita hevosia. Meidän luokkaamme oli vajaa viisitoista minuttia.

Kun nelos luokka oli poistunut kentältä, oli meidän vuoro siirtyä asemiin. Irrotin Virkun trailerin koukusta ja talutin sen perässäni lumista tietä alas raviradalle. Muitakin hevosia oli jo siellä ja meidän ilkimys pisti jalalla koreasti. Sen oli aivan pakko esittää mahtavaa, mutta sain sen kuitenkin pysymään kiltisti aisoissa. Käänsin Virkun raviradalla ympäri ja seisotin sen siihen kohtaan, mihin päädyimme. Suomenhevonen tutkiskeli muita hevosia silmillään ja heilutteli levottomasti häntäänsä. Henriikka kökki katsomossa ja piti peukkuja. Vedin syvään henkeä ja odotin kuulutusta, joka ilmoittaisi luokan alkaneeksi.

- Luokka 5 alkaa minutin kuluttua, kajahti äänitorvista kuulutus, joka sai sydämeni melkein ulos rinnasta. Virkkukin hermostui minun hermoiluistani, joten päätin rauhoittua ja olla aivan oma itseni.

Viimeisenkin hevosen saapuessa kehään, tuomari lähti kierrokselle. Me olimme Virkun kanssa kolmansia, joten meni hetki, ennen kuin tämä pääsi luoksemme. Pian kuitenkin koitti aika, jolloin nainen käveli Virkun kohdalle. Ori luimaisi heti mutta veti kuitenkin korvat pystyyn. Tuomari katsoi jalat ja selän, siirtyi sitten päähän ja muihin osiin. Nyökkäsi hyäksyvästi ja siirtyi toiseen. Huokaisin syvään ja vedin henkeä, Virkku oli ainakin käyttäytynyt kiltisti.

- Luokan 5 voittaja on...., kaijuittimista kajahti, kun tuomari oli istahtanut tuomaripöydän taakse.
- Sirun Aaveprinssi! Onnea voittajalle!, kuultus jatkoi ja yleisö taputti ja hurrasi. Voittaja hevonen ja tämän omistaja siirtyivät hakemaan ruusukkeensa ja saimme tietää tulleemme viidenneksi. Oli sekin hyvä suoritus, joten poistuimme raviradalta trailerille hyvillä mielin.

Kun Virkku oli valmis kuljetukseen, lastasimme sen ja palasimme rauhallisin mielin kotiin.