Kakrun hoitokirja

[Erica]

Jokerin Kauhukakara "Kakru"



Hoito-ohjeet:

- Kakru loimitetaan, jos pakkasta on yli -15c
- Kakru jätetään sisälle, jos pakkasta on yli -25c
- Kakrulle laitetaan ratsastaessa takasiin pintelit
- Kakru tarhataan yksin
- Kakrun väri on oranssi

[Erica]

21.01.10. Kakrusta rasavilli äiti

Laskin sivuille loikkivan, uuden suomiputen Jessin minitarhaan, jossa se saisi asua vielä huomiseen asti ja siirtyä sitten Kakrun kanssa tarhailemaan. Vilkas tamma ravasi korskuen tarhan toiseen päähän ja kaahotti häntä lippuna sitten takaisin. Sillä oli selvästi alkanut kiima, mutta varsaa se ei tulisi saamaan aivan pian. Nimittäin Kakrusta oli siunautunut tällä kertaa tuleva mamma, jos vain eläinlääkäri kertoisi hyviä uutisia.

- Kakruu!, huhuilin lehmänkirjavaa shetlanninponia, joka loimeen käärittynä köpsötteli Millan kanssa ympyrää. Sen korvat olivat painautuneet niskaan ja pieni kaviokas koitti epätoivoisesti päästä eroon toisesta shetukasta, ettei se vain söisi sen appeita. Hymähtäen kapusin aidan yli, tunkeuduin uhittelevan shetlanninponi ohitse heinäkasalle ja kuljetin puolet siitä kauemmas Millan luoke. Sitten kirmasin nappaamaan Kakrun kiinni ja suuntasin sen kanssa talliin, johon eläinlääkäri oli vähän aikaa sitten tullut.

Mies veti kumihansikkaat käsiinsä ja työnsi ne paikkaan, josta en kovin paljon tahtonut ruveta puhumaan. Rapsuttelin tammaa koko ajan korvan takaa, kun mie teki työnsä. Lopulta kaupungin eläinlääkäri, joka kantoi nimeä Erkki Kantapuro, veti kätensä takaisin happirikkaaseen ilmaan, kääri hansikkaan kädestään ja viskasi roskiin.

- Onneksi olkoon, teille on tulossa suloinen pieni taapero, tämä hymyili niin, että vanhat kasvot vääntäytyivät hymyyn. Mielessäni kiljuin onnesta, mutta tyydyin vain onnittelemaan tulevaa mammaa ja kättelemään vanhahkoa miestä, joka pakkasi kamansa.

Kun eläinlääkärin auto oli sutinut pois näkökentästäni, vedin muutamat ilon hypyt ilmaan ja alas, jonka jälkeen kiiruhdin takaisin kotilämpöön kahville.

[tea]

26.01.10. Kakrumainen hoitoponi.

Vedin tallitakin ylleni ja työnnyin ulos ovesta. Noin -20 asteen pakkanen ei paljon houkutellut ulos lähtemään, mutta nyt oli suorastaan pakko. Olin saanut hoitopolleksi pienen ja kurittoman oloisen shetlanninponin, joka oli vielä kaiken lisäksi kantavana! Tästä päivästä lähtien minulla ei ainakaan olisi tylsää, niinkuin viimeiset puoli vuotta. Nojaa, hevosethan aina piristävät päivän!

Saavuttuani Funeralin tallipihaan näin heti ensimmäisenä suuret tarhat ja niissä laiduntavat hevoset. Ensimmäisenä mieleeni jäi tallin läheisyydessä oleva tarha, jossa käyskenteli kaunis haflingerori ja sen kaverit. Näin myös ponitarhan ja tunnistin heti Kakrun sen lehmänkirjavasta värityksestä. Kakrun seurana näytti olevan suurempi otus, luultavasti suomenhevostamma, joka jahtasi Kakrua ympäri tarhaa huvittuttavalla tavalla. Päätin käydä tervehtimässä tallin omistajaa, ennen kuin päätyisin Kakrun luokse.

- Huhuu, onko täällä ketään?, huhuilin tallissa, päästyäni sinne saakka. Koko rakennus tuntui tyhjältä ja hiljaiselta, lukuunottamatta ilmastoiniliatetta, joka hurisi ja pöhisi vaimeasti. Myös karsinassa liikahti jokin. Kuljin katsomaan, kuka se siellä liikahteli ja näin suuren suomenhevosen, jonka läsi näkyi käytävälle saakka.

- Ei läheisyyteen ilman lupaa, tavasin hiljaa karsinan ovesta. Kohotin katseeni ovelle tulleeseen suokkiin, joka puhisi ja luimisti korviaan.
- Terve, Virkku, tervehdin äkäisen näköistä oria, jonka korvat nousivat pystyyn minun lausahtaessa.

- Hei, oletko sinä Tea?, kuulin äänen takaatani. Virkun korvat olivat nousseet kohti suoraan kattoa kohti, joten takanani täytyi seistä joku. Käännyin ympäri ja näin vaalean naisen, jonka yllä komeili uuden uutukainen ratsastustakki, siistit ratsihousut ja mustat ratsastuskengät. Nainen oli vetänyt hiuksensa ponihännälle ja päälle vielä 'narupannan'. Hymyilin tälle leveästi ja nyökkäsin.

- Olen Erica, omistan tämän tallin ja tulit varmaan katsomaan Kakrua?, Erica hymyili takaisin. Sian taas vain nyökätyksi, kurkkuni tuntui karhealta ja en voinut puhua.
- Voit mennä hoitamaan Kakrun, hain sen puomille ulos jo valmiiksi. Esittelen sitten sulle tallia, nainen vastasi iloisesti, käveli omille teilleen ja hävisi. Sydämeni hyppäsi iloista joten rynnistin suoraan Kakrun luokse.

Shetlanninponi näytti todella suloiselta loimeen käärittynä ja näin harjapussukankin kelluvan puomin nokassa. Tartuin siihen nopealla liikkeelle ja lähestyin tammaa rauhallisesti. Puhelin sille koko ajan ja silitin sitä varovaisesti kaulasta.

- Moikka Kakru, mä oon nyt sun uusi hoitaja.

En jaksanut tehdä hyvää tarinaa ja laiskuuttani lopetin tuohon.

Tästähän tuli ihan hyvä, sopivaa tekstiä jota laiskempikin jaksaa lukea ; ) Kakrua oli kuvailtu hyvin, sekä monta muutakin asiaa. Lopetus oli jännä, jään innolla odottelemaan tarinoitasi.

Tästä 10€

[Erica]

02.02.10. Shettikset kuriin! ~Yhteishoito Millalle ja Kakrulle!

Lunta tuprutti taivaan täydeltä, hevoset näyttivät tyytyväisiltä suht lämpöiseen ilmaan ja koirat lojuivat kuistilla kielet pitkinä. Olin kierroksellani tarhojen luona varmuuden vuoksi, sillä pitemmillä tarhoilla olisi voinut sattua joku onnettomuus, josta en tietäisi hölkäsen pölyästä. Suuri shire ori Tero, Titan yksityinen tarhaili yksikseen minitarhassa ja ahmi heiniään suuhunsa hurjaa vauhtia. Sen omistaja oli sanonut, että ori voisi ahmia itsensä halki, niin ahne se oli. Tänään aamulla sitä ulos tarhatessa, minua oli jännittänyt kuin koulutyttöä konsanaan sen ulos vieminen. Suuri, tuhatkiloinen köriläs ja ne kaikki massat jalalla tai muuten päällä. Kylmät väreet kulkivat pitkin selkäpiitäni. Onneksi Tero oli kiltti ja lempeä kuin nallekarhu ja jännityksenikin oli haihtunut kokonaan sitä taluttaessa. Havahduin menneistä ajatuksistani hetkessä, kuullessani kamalan rysähdyksen ja haukuntaa perään. Huomasin Indin huiskivan hännän ponitarhalla ja Millan ja Kakrun kaukana kaikesta. Sydämeni löi yhden lyönnin tyhjää ja jalkani jähmettyivät. Kakrulle ei saisi käydä mitään, se odotti varsaa ja Milla oli minulle tuikitärkeä ponikörmy.

- Millaa! Kakruu!, kiljuin kurkkusuorana shettiksien perään, jotka pinkoivat rikkinäisen aidan lomasta metsätielle. Kakru isolla mahalla etunenässä, pikkuinen Milla kaveria seuraten. Jessi ja Hampus hermostuivat täysin ja olivat tulla aidoista läpi. Juuri sillä hetkellä sininen volvo liukui kovalla kurvilla tallipihaan ja simahti. Autosta nousi ylös säikähtänyt Henriikka, jonka kasvot olivat valahtaneet täysin valkoisiksi.

- Onkos sulta, Erica, karannut kaksi shetlanninponia?, nainen änkytti kädet täristen. Nyökkäsin ja nielaisin syvään. Määräsin Henriikan hakemaan Timpan avukseen ja noutamaan Jessi ja Hampus sisälle varmuuden vuoksi. Itse tartuin kuistin pielessä roikkuvaan riimunnaruun, kutsuin koirat mukaani ja lähdin karkureiden perään.

Oli helppoa pysyä kahden karkurin jäljillä, sillä niiden kahdeksan kavionjälkeä näkyivät sokeallekkin todella hyvin valkoisesta tienpielestä. Yht'äkiiä tuli mutka ja jäljet hävisivät metsään. Pasi juoksi kieli pitkällä etunenässä ja Indi tuli perässä pelokkaammin. Samassa puskassa rashati ja lintuparvi lehahti puiden oksilta ilmaan. Sydämeni jätti muutaman lyönnin välistä, mutta kävelin äänen suuntaan. Silmieni eteen lehahti lehmänkirjava tamma ja sen viereen toinen samankokoinen otus. Suuni loksahti auki ja rynnistin kaksikon luokse. Toruttuani niitä kohtauksesta, vedin Kakrun riimunnarun päähän ja Millan vain käsikoniksi. Kutsuin koiria ja lähdimme viiden pekassa takaisin tallille.

[Erica]

15.02.10. Yllätys

Vihellellen suuntasin päärakennukselta talliin tekemään jo valmiiksi iltaruuat hevosille. Laiskana ihmisenä en niitä viitsinyt ruveta myöhään illalla tekemään, joten minulla oli tapana aina tehdä ne ajoissa. Mössöjä sisältävät ruuat tein toki aina illalla, ettei ne vain menisi pilalle. Aukaisin tallin oven ja pönkitin sen hetkeksi kokonaan auki, jotta ilma raikastuisi edes hetkiseksi. Eikä hevoset, jotka olivat tällä hetkellä sisällä, olleet vilustuvaa sakkia. Niin monella oli muhkea ja paksu talvikarva, jonka sekaan voisi vaikka piiloutua.

- Terve vaan taloon, huikkasin ja sain ahneita hörähdyksiä puoleeni. Kasasin syliini tukon heinää ja viskasin sitä Manulle, Tennille, Piretalle, Millalle ja Dinalle. Päästyäni Kakrun karsinan kohdalle, olin vähällä pyörtyä. Pieni ja lehmänkirjava poni makasi hikisenä purujen tasolla ja sen silmät näyttivät tuskaisilta. Pudotin heinät maahan ja työnnyi karsinaan. Kakru koitti uhkailla minua lumimalla, mutta se ei kuitenkaan kauan jaksanut kipujensa takia tehdä sitä. Polvistuin tamman pään kohdalle ja puhelin sille rauhoittavasti. Hetken aikaa päässäni pyöri monta sataa kysymystä, oliko sillä ähky vai oliko se muuten sairas. Sitten muistin asian. Kakru varsoisi.

Näpyttelin nopeasti eläinlääkärin numeron puhelimei näytölle ja painoin vihreätä luuria. Puhelin tuuttasi pari kolme kertaa ennen kuin naisääni vastasi. Pyysin tätä ottamaan heti yhteyden Jorma Unteloon, paikalliseen eläinlääkäriin joka kävi Funeralinkin tallin hevoset aina tarkistuttamassa ja hoitamassa.

- Untelo Jorma, miesääni kuului puhelimen toisesta päästä. Selitin asian nopeasti ja mainitsin vielä sen, että Kakru ei ollut aikaisemmin varsonut. Shetlanninponitamma mönki vieressäni tuskallisesti ja ponnisteli sen minkä kerkesi tuskaltaan. Puhelin piippasi päättymisen merkiksi ja tungin sen taskuuni. Keskityin vain silittelemään ponia, jonka silmissä vilkkui pelko ja kauhu.

Kuulin auton sutivan pihaan ja jätin Kakrun hetkeksi yksin. Ryntäsin miehen luokse ja melkein kädestä pitäen raahasin tämän ponini karsinalle. Vanhan miehen kasvot näyttivät olevan peruslukemilla, joten mitään huolettavaa tuskin oli tuloillaan. Tämä laski lääkärinlaukkunsa karsinan pieleen ja asettui Kakrun mahan vierustalle. Itse silittelin tammaa päälaelta ja puhelin sille rauhoittavasti.

- Million oli laskettu aika?, Untelo kysyi, tarkastellen ponin ponnisteluita.
- Huomenna olisi tietojen mukaan pitänyt syntyä, vastasin kuin unessa tälle. Samassa Kakru ei enään ollut niin tuskaisen oloinen kuin alussa, vaan se näytti jo hiukan helpottuneelta.
- Varsa on tulossa, kaviot ja turpa näkyy jo, eläinlääkäri hymyili vanhoilla kasvoillaan. Huokaisin helpotuksesta ja melkein tirautin muutaman onnenkyyneleen. Kakru ponnisti muutamalla ponnistuksella varsan kokonaan ulos ja se makasi turpeilla, kalvon hajoessa sen ympäriltä. Suloinen, hiukan limainen ja verinen varsa avasi silmänsä ja katsoi ensimmäistä kertaa maailmaa. Minun oli pakko haukata suun kautta happea ja iskeä käsi sydämmelleni, niin liikuttunut olin.

Kun Kakru oli pääsyt tolpilleen, se nuuhki ensimmäisenä jälkeläistään. Jälkeiset olivat tulleet täydellisesti ulos eikä ollut tapaphtunut mitään ihmeellisempää. Nousin jaloilleni ja siirryin karsinan ulkopuolelle, etten häiritsisi äitiä ja uutta pienokaista. Untelo kätteli minua ja poistui tallista vasikan luokse, jolla oli joitakin ongelmia. Kuulin tallin yläkerrasta kolinaa ja muistin Henriikan olevan siellä siivoilemassa. Rynnistin portaiden päähän ja huusin naista nimeltä.

- Kakru varsoi juuri!, ääneni kantautuin puuportaiden päähän. Kesti pari sekuntia, kunnes naisen pää ilmestyi oviaukosta.
- Älä valehtele, tämä sanoi äänessään epäilystä.
- Ja Callu osaa lentää, tuhahdin tapani mukaan ja palasin Kakrun karsinalle. Henriikka laskeutui ryminällä portaat ja kiiruhti karsinalle. Naisen silmät lensivät selälleen ja tämä päästeli suustaan pieniä sanoja, kuten 'voivoi, vähänkö upea, kaunis, uiui, iik'. Minun oli pakko nauraa, muuhun en kyennyt.

Seurattuamme tilannetta, Henriikka palasi takaisin oleskeluhuoneeseen ja minä jäin vielä katselemaan uutta tulokasta, selvisi meille sen olevan tamma. Se oli vielä hiukan märkä ja sen väritys näytti kullanruskealta. Mutta kun Kakru oli saanut sen nuoltua kunnolla puhtaaksi, selvisi pienen shetlanninponin väriksi voikko. Kummaa, emä oli lehmänkirjava ja isä liinakko. Jos se oli perää jommankumman vanhemmilta, kiintoisaa.

- Sulle täytyy tulla joku upea nimi, hymyilin pienokaiselle, joka yritti könytä jaloilleen. Monen lukuisan yrityksen jälkeen se löysi itsensä turpeiden seasta, kunnes pääsi kymmenennellä yrityksellä ylös ja hapuili nisiä.

- Nimessä täytyy esiintyä ainakin FR, pakko, mumisin lehtiö kädessäni, raapustellen siihen monen monta, hiukan omituisia nimiä. Lopulta keksin sen, kauniin ja ihanan nimen.

- Translator's Girl, FR Translator´s Girl, Teresa, hymyilin iloisena.